Poltetut varjot

 Kamila Shamsei: Potetut varjot.

Nuori Hiroko Tanaka menettää rakkaansa yhdessä häikäisevässä valonvälähdyksessä. Hänelle jää Nagasakin atomipommin jäljiltä vain linnunmuotoiset arvet selkään. Hiroko lähtee Delhiin etsimään uutta alkua kuolleen kihlattunsa Konradin yläluokkaisen perheen luota. Hän löytää yllättävän sielunkumppanin, perheen Sajjad-nimisen palvelijan. Juuri kun pariskunta on asettumassa aloilleen, Intia alkaa natista liitoksistaan. Hirokon ja hänen uuden perheensä vaiherikas matka halki toisiinsa törmäävien kulttuurien, uskontojen ja ideologioiden on vasta alussa. Kuusi vuosikymmentä ja kolme mannerta kattava Poltetut varjot on vangitseva lukuromaani kahden perheen vaiheista levottomasti liikehtivässä maailmassa, jossa pyrkimys onneen ja rakkauteen johtaa usein arvaamattomiin seurauksiin.




Minä vaelsivat laakson halki - siellä oli sulaneiden kallioiden päällä oudosti vääntyneitä puunrunkoja, jostain syystä se jäi minulle kaikkein eniten mieleen - ja etsin Konradin varjoa. Minä löysin sen.ainakin löysin jotakin, jonka uskoin Konradin varjoksi.yhdessä kivessä. Se oli laiha varjo.

 Kirja kuvaa kauniisti Hirokon tarinaa, johon kytkeytyy Konradin perhe. Kodrad seuraa Hirokoa tavalla, tai toisella koko matkan. Samoin pommin jättämät arvet, josta ei puhuta. Ainoastaan Sajjad on ne nähnyt. Hirokon ja Sajjadin rakkaus on kaunista ja toisensa hyväksymistä ja kunnioitusta. Toisaaltaan Sajjad pelkää, että Hiroko ei hyväksyisi häntä, ellei toimisi , niin kun kuvittee Hirokon toivovan. Se ei kuitenkaan häritsi sitä rakkauden tunnetta, minkä aistii kirjasta.
 Hirokolla on taito nähdä elämän valoisat puolet ja sopeutua erilaisiin kulttuureihin.
Tässäkin kirjassa tulee julki se ihmisten raadollisuus. Et voi olla hyvä ihminen, jos kuulut väärään yhteiskuntaluokkaan, tai uskontooon.
 Toisaaltaan kun porukka lisääntyy, niin tarina muuttuu ehkä liian tavanomaiseksi.

 En kyllä voi moittia kirjaa. Hyvin jaksoin lukea sen kokonaan ilman kyllästymistä.

MEMETYKSEN PERINTÖ

Tuota Elegian kirjablogia seuratessa tuli mieleen, että erottaisin lukemani kirjat ihan omaan blogiin.
Tällä kirjalla aloitetaan. En osaa mitenkään hienosti analysoida, mutta kerron omalla tavallani mielipiteen lukemistani.

Himalajalla, Kanchenjungavuoren juurella, katkeroitunut tuomari viettää eläkepäiviään ainoana seuranaan kokki ja irlanninsetteri Mutt. Hänen yksinäinen elämänsä järkkyy, kun ovelle saapuu nuori Sai, orvoksi jäänyt tyttärentytär, jota hän ei ole koskaan nähnyt. 

Kokin poika Biju taas etsii onneaan New Yorkissa. Laittomana siirtolaisena hän kulkee kurjasta ravintolapestistä toiseen, mutta isän haaveissa elää loistava tulevaisuus.


Sitten Nepalin kansallismieliset nousevat kapinaan, ja elämä Himalajalla syöksyy kaaokseen.

Jo heti alkumetreillä kirjan kielikuva oli mukaansatempaava. Tunsin olevani sankassa sumussa, joka kietoi ympärilleen kaiken. 
Haistoin miten jatkuva kosteus sai vanhan talon haisemaan juuri sille vanhalle ja märälle.

Kirja kertoo keihtovasti ihmeisten erilaisuudesta, itsetunnosta ja sen puutteesta. Toiset pitävät itseään paljonkin parempan syntyperänsä vuoksi. Huono omatunto johtaa tunteettomuuteen ja sitä myötä  pahoipitelyyn.
 
Ei ole helppoa elämä Bijulla Amerikassa, missä kultaa ei vuollakaan ihan tuosta vaan, vaan elämä kulkee toisten nurkissa. Ainaisessa pelossa kiinni jäämisestä, kun on laittomasti tullut maahan.



Hieno kirja, mukaansa tempaava ja ajatuksia herättävä, siitä miten oma elämä on mutkatonta.