MEMETYKSEN PERINTÖ

Tuota Elegian kirjablogia seuratessa tuli mieleen, että erottaisin lukemani kirjat ihan omaan blogiin.
Tällä kirjalla aloitetaan. En osaa mitenkään hienosti analysoida, mutta kerron omalla tavallani mielipiteen lukemistani.

Himalajalla, Kanchenjungavuoren juurella, katkeroitunut tuomari viettää eläkepäiviään ainoana seuranaan kokki ja irlanninsetteri Mutt. Hänen yksinäinen elämänsä järkkyy, kun ovelle saapuu nuori Sai, orvoksi jäänyt tyttärentytär, jota hän ei ole koskaan nähnyt. 

Kokin poika Biju taas etsii onneaan New Yorkissa. Laittomana siirtolaisena hän kulkee kurjasta ravintolapestistä toiseen, mutta isän haaveissa elää loistava tulevaisuus.


Sitten Nepalin kansallismieliset nousevat kapinaan, ja elämä Himalajalla syöksyy kaaokseen.

Jo heti alkumetreillä kirjan kielikuva oli mukaansatempaava. Tunsin olevani sankassa sumussa, joka kietoi ympärilleen kaiken. 
Haistoin miten jatkuva kosteus sai vanhan talon haisemaan juuri sille vanhalle ja märälle.

Kirja kertoo keihtovasti ihmeisten erilaisuudesta, itsetunnosta ja sen puutteesta. Toiset pitävät itseään paljonkin parempan syntyperänsä vuoksi. Huono omatunto johtaa tunteettomuuteen ja sitä myötä  pahoipitelyyn.
 
Ei ole helppoa elämä Bijulla Amerikassa, missä kultaa ei vuollakaan ihan tuosta vaan, vaan elämä kulkee toisten nurkissa. Ainaisessa pelossa kiinni jäämisestä, kun on laittomasti tullut maahan.



Hieno kirja, mukaansa tempaava ja ajatuksia herättävä, siitä miten oma elämä on mutkatonta.